Ohessa näkyy kuinka eurooppalaisten sananvapautta pyritään rajoittamaan eri maissa mm. Tanskassa vapaan kansalaiskeskustelun tukahduttamiseksi, kun kaikki kritiikki leimataan norsunluurannikkolaisen Sylvain Kipren tapaan rasismiksi:
http://www.finlex.fi/fi/oikeus/eurooppa/feit/1994/19940245?search%5Btype%5D=pika&search%5Bpika%5D=tanska Jersild -tapaus - Sananvapaus - Ilmaisuvapaus - Viestinnän suoja - Suhteellisuusperiaate
| Maat: | « Tanska» |
| Antopäivä: | 23.09.1994 |
| Art: | ART:10:2, ART:50 |
| EIT: | EIT:A-298 |
| Vuosikirja: | -- |
| V: | Jens Olaf Jersild |
Kysymys siitä, oliko sananvapauteen puututtu asiaan vaikuttavin ja
riittävin perustein ja oliko puuttuminen ollut oikeasuhtaista, kun
tv-toimittaja oli tuomittu rangaistukseen sen johdosta, että hänen
koostamassaan ohjelmassa oli esitetty rotua ja etnistä alkuperää
herjaavia lausumia.
TOSISEIKAT: J. työskenteli Tanskan tv- ja radioyhtiön palveluksessa
toimittajana. Kun eräässä sanomalehdessä oli ollut
artikkeli "vihreätakeiksi" itseään kutsuvista nuorista ja heidän
rasistisista asenteistaan, heistä päätettiin tehdä dokumenttiohjelma
televisioon. J. kutsui muutamia nuorista haastatteluun.
Useita tunteja kestäneen haastattelun aikana nuoret tekivät herjaavia
huomautuksia muukalaisista ja etnisistä ryhmistä. Haastattelusta
tehtiin parin tunnin nauhoitus, josta J. koosti
muutamia minuutteja kestäneen ohjelman. Siihen otettiin useita
kohtia, joissa nuoret olivat lausuneet karkeita loukkauksia.
Ohjelma esitettiin televisiossa osana sunnuntaipäivän uutismakasiinia,
joka oli tunnettu sosiaalisia ja poliittisia kysymyksiä
käsittelevistä ohjelmistaan.
Ohjelman esittämisen jälkeen virallinen syyttäjä nosti syytteen
sekä haastateltuja nuoria että J:ä vastaan. Nuoria syytettiin
rasististen mielipiteiden julkisesta esittämisestä ja J:ä avunannosta
ja yllyttämisestä sanottuun rikokseen. Päätöksellään
alioikeus katsoi nuorten ja J:n syyllistyneen rikoksiin ja tuomitsi
heidät rangaistuksiin. J:lle tuomittiin 1.000 kruunun
sakko. J.valitti päätöksestä tuloksetta ylemmälle oikeudelle
ja edelleen korkeimpaan oikeuteen.
KANSALLISTA SAADANTÖÄ: « Tanska» oli ratifioinut vuoden 1965
kansainvälisen yleissopimuksen rotusyrjinnän kaikkinaisesta
poistamisesta. Sopimuksesta johtuvien velvoitteiden täyttämiseksi
rikoslakiin oli otettu säännös, jonka mukaan henkilö voitiin
tuomita rotua tai etnistä kansanryhmää solvaavien lausuntojen
levittämisestä sakkoihin tai enintään 2 vuoden vankeusrangaistukseen.
VALITUS: J. katsoi, että hänen oikeuttaan EIS 10 artiklan takaamaan
sananvapauteen oli loukattu, kun hänen oli katsottu syyllistyneen
rikokseen ja tuomittu siitä rangaistukseen.
EIK: EIS 10 artiklaa oli rikottu (12-4).
TUOMIO: 1) EIS 10 artiklan rikkominen
Asiassa oli riidatonta, että J:n sananvapauteen oli puututtu ja
että puuttumisesta oli säädetty laissa ja sillä oli hyväksyttävä
tarkoitus. Riitaista oli vain se, oliko puuttuminen ollut välttämätöntä
demokraattisessa yhteiskunnassa.
EIT huomautti aluksi, että vuoden 1965 yleissopimuksella oli
olennainen merkitys harkittaessa, oliko J:n tuomitseminen ollut
välttämätöntä EIS 10 artiklan 2 kohdan mielessä. EIS 10 artiklan
velvoitteita oli tulkittava mahdollisimman pitkälle niin,
että ne olivat sopusoinnussa Tanskalle vuoden 1965 yleissopimuksesta
johtuvien velvoitteiden kanssa. Tässä tapauksessa
EIS 10 artiklan tulkinta ei johtanut ristiriitaan noiden
velvoitteiden kanssa.
EIT huomautti myös, että sananvapaus oli yksi demokraattisen
yhteiskunnan kulmakiviä. Erityinen merkitys oli lehdistön ja
muiden tiedotusvälineiden sananvapaudella. Näiden tehtävä oli
jakaa yleistä mielenkiintoa herättäviä tietoja ja ajatuksia.
Toisaalta tällöin ei saatu ylittää rajaa, joka johtui muiden
maineen ja oikeuksien suojasta. Objektiivista ja tasapainoista
tietoa voitiin tuottaa erilaisin menettelytavoin riippuen kulloinkin
kysymyksessä olevasta tiedotusvälineestä. EIT:n taikka
kansallisten tuomioistuinten tehtävä ei ollut määritellä niitä
menettelytapoja, joita toimittajien oli käytettävä. EIS 10 artikla
suojasi paitsi tiedon tai ajatusten sisältöä myös sitä
muotoa, jolla niitä levitettiin.
Tuomitessaan J:n kansalliset tuomioistuimet olivat painottaneet
sitä, että ohjelman tekoon oli ryhdytty J:n aloitteesta ja että
J. oli koostanut lopullisen version sisällyttämällä siihen loukkaavia
lausumia. EIT katsoi, että nämä seikat olivat sinänsä EIS
10 artiklan 2 kohdan mielessä asiaan vaikuttavia. Kuitenkin oli
otettava huomioon, että ohjelman esittelyssä oli viitattu tuolloin
ajankohtaiseen rotusyrjinnästä käytyyn julkiseen keskusteluun.
Lisäksi oli ilmoitettu, että aihetta oli tarkoitus käsitellä
kuvaamalla rasististen henkilöiden henkistä tilaa ja sosiaalista
taustaa. Kun ohjelmaa tarkasteltiin kokonaisuutena ja
objektiivisesti, se ei ollut voinut antaa vaikutelmaa, että sen
tarkoituksena oli rasististen mielipiteiden ja ajatusten levittäminen.
Päinvastoin ohjelmassa oli pyritty haastattelun keinoin
valottamaan, analysoimaan ja selittämään sosiaalisesti
turhautuneita nuoria, joista monet olivat väkivaltaisia ja
tehneet rikoksia. Ohjelma kosketteli siten aihetta, joka jo
tuolloin oli suuren julkisen huolen kohteena.
Kansalliset tuomioistuimet olivat kiinnittäneet huomiota myös
ohjelman yksipuolisuuteen, kun siinä ei ollut tuotu esiin tasapainottavia
vastakkaisia näkemyksiä. EIT totesi, että J. oli
selvästi erottautunut haastatelluista nuorista mm. kuvaamalla
näitä nuorten ääriryhmittymiin kuuluviksi henkilöiksi. J. oli
myös torjunut joitakin nuorten väitteitä totuudenvastaisina.
Kokonaisuutena ottaen haastattelu antoi mielikuvan, että
rasistiset mielipiteet olivat osa "vihreätakkien" yleistä
yhteiskunnan vastaista asennetta. Siten ohjelmaan oli sisältynyt
tasapainottavia aineksia. Niiden osuutta oli jo luonnostaan
rajoittanut se, että ohjelma oli ollut vain lyhyt osa suurempaa
ohjelmakokonaisuutta. Tähän nähden ja kun toimittajalla oli
valta valita ilmaisun muoto, asiaan vaikuttavana seikkana ei
voitu pitää sitä, ettei ohjelmassa ollut nimenomaisesti varotettu
rotuvihan lietsomisen moraalittomuudesta ja laittomuudesta.
EIT totesi edelleen, että haastatteluihin perustuvat uutiset
olivat yksi tärkeimpiä keinoja, joilla lehdistö kykeni täyttämään
"julkisen valvojan" (public watchdog) tehtäväänsä. Haastatellun
lausumien levittämiseen liittyvä rangaistusuhka esti
merkittävästi lehdistön osallistumista julkiseen keskusteluun.
Sellaista uhkaa oli pidettävä mahdollisena vain erityisen
vahvoin perustein. Oli epäilyksetöntä, että nuorten rankaisemiseen
johtaneet lausumat olivat olleet herjaavia eivätkä nauttineet
EIS 10 artiklan suojaa. Sen sijaan ei ollut näytetty,
että ohjelma, J:n suorittaman koostamisen tavankin huomioonottaen,
olisi oikeuttanut myös J:lle langetetun tuomion.
Päätösten perusteluissa mainitut syyt eivät osoittaneet
riittävän vakuuttavasti, että puuttuminen J:n oikeuksiin oli
ollut välttämätöntä demokraattisessa yhteiskunnassa. Käytetyt
keinot eivät olleet olleet oikeassa suhteessa tarkoitukseen
suojella muiden henkilöiden mainetta ja oikeuksia. Siten
EIS 10 artiklaa oli rikottu.
2) EIS 50 artiklan soveltaminen
EIT katsoi, että valtion oli korvattava J:lle tämän maksettavaksi
asetettu sakko. J:lle aiheutuneen aineettoman vahingon
osalta EIT katsoi, että jo rikkomuksen toteaminen oli riittävä
korvaus. J:llä oli oikeus saada kulujensa korvausta vaatimuksensa
mukaisesti.
LOPPUTULOS:EIT katsoi, että 1) asiassa oli rikottu EIS 10 artiklaa
(127), 2) valtion oli suoritettava korvausta taloudellisesta
vahingosta 1.000kruunua ja kuluista J:n vaatimuksen mukaisesti
(17-2) ja 3) J:llä ei ollut oikeutta muuhun korvaukseen
(yksimielisesti).
Vähemmistöön jääneet kiinnittivät huomiota mm. siihen, että J.
oli koostanut koko haastattelusta muutaman minuutin ohjelman,
johon oli tullut, ehkä tarkoituksellakin, karkeita huomautuksia.
Siten ohjelmassa olisi tullut nimenomaisesti ilmoittaa, ettei
huomautuksia voida pitää hyväksyttävinä.
Ks. Oberschlick, EIT:A-204; Observer and Guardian, EIT:A-216
ja Schwabe, EIT:A-242-B.
